Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tulossa


 

2017

Olemme mukana Suomi 100- tapahtumissa. Juhlavuoden kunniaksi on perustettu Suomi-100-juhlakuoro, jossa on mukana kuoroja ja muita laulajia koko Päijät-Hämeen alueelta.

   

  •  Wellamo-opiston kuorojen yhteiskonsertti 1.10.2017 klo 18.00 Felix Krohn-salissa Lahdessa
  • Hollolan Naislaulajien 40-vuotisjuhlakonsertti  lauantaina 18.11.2017  Salpahallissa. Konserttimme on mukana Suomi-100 -ohjelmassa ja laulut on valittu maamme sata-vuotiseen historiaan liittyen.

 

 Tapahtunut

 


 

 2017

 

Piru kaikukoon

 Suomen luonnon päivää juhlistettiin Hollolan Pirunpesän jylhissä maisemissa lauantaina 26.8.2017 klo 16.00 alkaen.  Päijät-Hämäläiset kuorot kajauttivat serenadeja sata-vuotiaan Suomen luonnolle.

Hollolan Naislaulajien lisäksi mukana olivat Musiikkimarakatit, Lotilan musiikkiluokkien lapset, Lauluyhtye Caya, Filianna ja Hollolan Mieskuoro.

Me lauloimme Sibeliuksen laulut Souda,souda sinisorsa ja Tuule tuuli leppeämmin. Kaikki yhdessä lauloimme Hämälaisten laulun, Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun. 

Lämmin tunnelma kuorojen ja mahtavan yleisön kesken erikoislaatuisessa ympäristössä, laulujen soidessa kallioiden välissä, teki tapahtumasta ainutlaatuisen ja ikimuistoisan. 

 

 Pirunpesällä. Kuva; Lauri RotkoPirunpesällä. Kuva; Lauri Rotko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kevätlaulajaiset

Perinteinen Hollolalaisten kuorojen esiintyminen tiistaina 23.5.2017 Hollolan kirjaston edessä

 

Kansallinen veteraanipäivä

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallista pääjuhlaa vietettiin torstaina 27.4.2017 Lahdessa. Juhlaan osallistui noin 2 500 ihmistä. Veteraaneja oli mukana ympäri Suomea. Päijät-Hämeen juhlakuoro oli mukana juhlallisessa ohjelmassa esittäen mm. Veteraanin iltahuudon. Tilaisuuden juhlallisuutta lisäsi Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön pitämä juhlapuhe. 

 

 Meidän naisemme VeteraanijuhlassaMeidän naisemme Veteraanijuhlassa

 

Marianpäivä

 Olimme laulamassa Marianpäivän jumalanpalveluksessa Hollolan kirkossa sunnuntaina 26.3.2017 klo 10.00 

 

Lauluja sieltä jostakin

Yhteiskonsertti Viihdytysjoukot-orkesterin kanssa Hollolan Tiilikankaan koululla sunnuntaina 19.3.2017 klo 16.00. Laulusolisteina Martti Kuurila ja tangokuningas JouniKeronen. Lue lisää

 

 

 

 

 

Lahden MM-kisojen avajaiset

Keskiviikkona 22.2.2017 osallistuimme hiihdon MM-kisojen avajaisiin Lahden torilla klo 19.00

 


 

 

2016

 

 Adventtikonsertti

Sunnuntaina 27.11.2016 klo 18 pidimme Adventtikonsertin Sovituksenkirkossa. Kuorolaulun ystävät tulivat virittäytymään joulun tunnelmaan vanhojen tuttujen ja uudempienkien joululaulun välityksellä.

 

 

 Punainen Sulka-hyväntekeväisyyskonsertti

 

Lauantaina 6.11.2016 klo 16.00 olimme mukana Punainen Sulka-hyväntekeväisyyskonsertissa Sovituksen kirkossa Hollolassa. Hyväntekeväisyyskonsertin kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.

Esiintyjinä Hollolan Naislaulajat, Hollolan mieskuoro, Hollolan viihdekuoro, Hämeenkosken mieskuoro sekä Lahden mieskuoron Reilu Tusina.

Kirkon sali oli aivan täynnä kuulijoita ja yleisö tuntui pitävän esityksistä.

Järjestäjänä Lions Club Hollola/Pirunpesä

 

Kevätlaulajaiset

Tiistaina 24.5.2016 klo 18.00 alkaen oli Hollolan kuorojen kevätlaulajaiset kirjastoaukiolla. Meidän lisäksemme  Lauloivat Hollolan Mieskuoro, Hollolan Kirkkokuoro ja Hollolan Viihdekuoro. Yleisö lauloi mukanamme yhteislauluja. Oli mukavaa laulaa aurinkoisessa kesäsäässä.

 

Festivaalimatka Kroatiaan

6. -10.4.2016 olimme mukana Kroatian Porecissa ISTRA-musiikkifestivaaleilla. Matka oli antoisa ja opettavainen. Mukana oli 14 esiintyjäryhmää yhdeksästä eri maasta, ryhmistä kaksi oli orkestereita ja loput yhdeksän kuoroja. Me esitimme 10 laulua ja saimme niistä kovasti kiitosta ja diplomin.

Kroatian musiikkifestivaaleilla 2016Kroatian musiikkifestivaaleilla 2016

 

Laulun siivin - Kroatiaan

Lähtökonsertti la 2.4.2016 klo 15

Hollolan pääkirjastossa

Vapaa pääsy - ohjelma 10 euroa.  Puffetti.
juliste
Lue lisää

 


  

2015

 

Hollolan Naislaulajien
Adventtikonsertti
- suomalaisia joululauluja Sibeliuksesta Chydeniukseen

sunnuntaina 29.11.2015 klo 18
Sovituksenkirkossa, Keskustie 2 Hollola.
Kuoroa johtaa Kylli Luukkonen, säestys Maarit Peltomaa. Konserttiin on vapaa pääsy.  Ohjelma 10 euroa
juliste
mediatiedote


 

 

Päivänsäteitä & Reissumiehiä    

- kuorokonsertti Toivo Kärjen ja Reino Helismaan tunnelmissa -

Hollolan Naislaulajat sekä Hollolan ja Hämeenkosken mieskuorot järjestivät          
kaksi yhteiskonserttia 50- ja 60-lukujen viihdyttävän musiikin parissa
.
4.10. olimme Hämeenkoskella ja 11.10.2015 Hollolassa.

Kuva Hämeenkosken Seuralasta, jossa kuorot esittivät yhdessä mm. Meksikon Pikajunan.
Kuvassa odotellaan pikajunaa saapuvaksi....

 


 

Alkuvuoden ja syksyn toimintaa:

-  to 16.4. Äitienpäivälaulukonsertti Palvelutalo Huilissa
-  ti 19.5. klo 18 kuorojen kevätlaulajaiset Hollolan kirjaston edessä
-  su 7.6. kävimme onnittelemassa kuoromme kunniajohtajaa, dir.cant. Leenamarjatta Sarastetta hänen 80-vuotispäivänsä johdosta.

su 9.8. klo 15 Kesäteatteri "Suvivalssi" Myllysaaressa
-  la 29.8. klo 9 - 15 Laululeiri Hämeenkoskella Seurakunnan tuvalla


 


Orvokkeja äidille - äitienpäiväkonsertti su 10.5. klo 17 Hollolan Kirjastossa

Järjestämme tunnelmallisen konsertin Hollolan kirjastossa äitienpäivän iltana klo 17.

Ohjelmassa on kauniita vanhoja, tuttuja äitienpäivälauluja, joista mainittakoon Orvokkeja äidille,  Äidin sydän, Lapin äidin kehtolaulu, Mummon kaappikello ja Äidin syntymäpäivä.  
Lisäksi kuullaan kuoron muuta ohjelmistoa, joista mainittakoon Sibeliuksen, Merikannon ja Toivo Kärjen sävellykset. 
Kuoroa johtaa Kylli Luukkonen. Säestäjinä toimivat Maari Peltomaa (piano) ja Ritva Lemola (viulu). Lisäksi konsertissa esiintyy Soitintrio, jossa edellisten lisäksi soittaa Maija Lehmussaari-Kärkkäinen (sello).
Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma 10 euroa.  Puffetista on saatavana kahvia ja kahvileipää. Lämpimästi tervetuloa!
 
 

Vuosi 2014

-  9.12. klo 18 Joulukonsertti " Tervehtii jo meitä joulu ihanin" Hollolan kirkossa
-  13.12. klo 18 Joulukonsertti "Tervehtii jo meitä joulu ihanin"Jämsän kirkossa. Sooloesityksiä
konsertissa esitti jämsäläinen Martti Tamminen.
-  11.4. klo 19 keväiset Iltamat "Mitäs minä muuta kuin nauran ja laulan ja laulan..." Messilän Markkinaravintolassa

Vuosi 2013

-  10.12. klo 18 joulukonsertti "Juhlaa sydän odottaa" Hollolan kirkossa
-  6.12. esiintyminen Hollolan kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa

-  7.12. Hollolan kirkon Kauneimmat joululaulut
-  13.4. klo 14 kevätkonsertti "Rakkautta ja elämää" yhdessä Hollolan Mieskuoron ja Vääksyn Laulu-Veikkojen kanssa Vääksyn yhteiskoulun juhlasalissa sekä klo 18 Salpakankaan koulussa.
-   31.3. klo 16 pääsiäiskonsertti Stabat Mater.  Konsertissa kuultiin Elina Risku-Pellisen,  Sinikka Pitkäsen, Kartano-Trion sekä Hollolan Naislaulajien esityksiä niin yhdessä luin erikseen 

Vuosi 2012

-  11.12. klo 18 Hollolan Naislaulajien 35-vuotisjuhlakonsertti Hollolan kirkossa. Musiikilliset "Jatkot"
Kunnantuvalla.
 -  10.3. klo 18 ohjelmalliset iltamat "Kyllin hyvät - maailmalla" Kukonkoivun nuorisoseurantalolla
 

Vuosi 2011

-  27.11. klo 15 Adventtikonsertti Hollolan kirkossa.
-  9.9.  Konsertti "Suuri Rakkaus" Hollolan kirjaston autotallissa.  Mukana myös näyttelijä Kaarina Turunen sekä Tiirismaan lukion poikakuoro Vastakaiku
-  syyskuun lopussa konsertti Kilpiäisten palvelutalolla
 

Rakkautta kevätillassa

Hollolan Naislaulajat ja lahtelainen näyttelijä Kaarina Turunen esiintyivät keskivikkoiltana 27.4. Huilin palvelutalon asukkaille. Laulujen aiheet liittyivät tällä kertaa rakkauteen ja naisen elämään eri vaiheissaan. Kuoron uutta ohjelmistoa edusti Petter Ohlsin laulusarja ”Me naiset 45”, vanhoja tuttuja puolestaan mm. ”Kun aika on” ja ”Niin paljon kuuluu rakkauteen”. Yleisön toivomuksesta kuoro jatkoi vielä ylimääräisellä: ”Pieni tyttö sinisilmä”. Rakkausaiheen kanssa jatketaan myös syksyn yleisötilaisuuksissa.
 
 Kuva Palvelutalo Huilin konsertista
 


-  25.5. klo 18 perinteinen hollolalaiskuorojen yhteiskonsertti Hollolan pääkirjaston edessä. Kuvassa Hollolan Naislaulajat